Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2021.

Afganistanin tilanteesta

Kuten monet muutkin olen viime päivinä seurannut melko tiivisti talibanien valtaan nousua Afganistanissa. Jenkkien joukot jättävät talibaaneille väkimäärältään huomattavasti suuremnan maan kuin talibaneilla oli hallussaan 1990-luvulla ja vuosituhannen vaihteessa, jolloin he hallitsivat suurinta osaa Afganistanista. Tuolloin Afganistanin pohjoisosia oli nk. Pohjoisen liiton hallussa. Pohjoisen liitto taisteli talibaneja vastaa koko heidän edellisen vallassaoloajan. Pohjoinen liitto edusti lähinnä Afganistanin vähemmistökansallisuuksia, kuten tadzikkeja uzbekkeja ja hazaroita, jotka vastustivat pääosin afgaaneista koostuvaa Talibania. Pohjoinen liitto oli wikibedian mukaan toiselta nimeltään 'Yhdistynyt islamilainen rintama Afganistanin pelastamiseksi'. Sen johdossa oli talibanin hallintoa edeltäneen Afganistanin islamilaisen valtion presidentti. Myös USA:n miehityskaudella Afganistania hallittiin islamilaisesti. Eikä esimerkiksi islamista kristillisyyteen kääntyminen ole ollu

Tervetuloa seuraamaan

Kuva
Olen jo joitain vuosia suunnitellut aloittavani ihan perinteisen kirjoitetussa muodossa ilmestyvän blogin pitämisen. Tarkoituksena olisi kirjoittaa tänne kaikenlaista luontoon, kulttuuriin, yhteiskuntaan, menneisyyteen ja henkisyyteenkin liittyvää. Välillä maanläheisemmin ja välillä hieman suuremmalla pensselillä maalaten. Päivänpolitiikkaa tulen todennäköisesti käsittelemään blogissani vain ohimennen. Siitä löytyy juttua muualtakin. Toivon että ainakin osa kirjoituksistani olisi relevantteja vielä pitkänkin ajan päästä. Kaikki mitä laittaa nettiin kuulemma myös jää tänne. Muistan koulupoikana ihmetelleeni miksi Keski- ja Etelä-Amerikan korkeakulttuurit antoivat niin helposti periksi muutaman sadan konkistadorin edessä, miten Rooman valtakunta romahti ja erityisesti minkä takia maya-intiaanit hylkäsivät kehittyneet temppelikaupunkinsa ja painuivat takaisin viidakkoon. Mikäli joku sattuu lukemaan tätä satojen vuosien päästä niin en oikein vieläkään täysin tiedä miksi kehittyneet sivisaa