Afganistanin tilanteesta

Kuten monet muutkin olen viime päivinä seurannut melko tiivisti talibanien valtaan nousua Afganistanissa. Jenkkien joukot jättävät talibaaneille väkimäärältään huomattavasti suuremnan maan kuin talibaneilla oli hallussaan 1990-luvulla ja vuosituhannen vaihteessa, jolloin he hallitsivat suurinta osaa Afganistanista. Tuolloin Afganistanin pohjoisosia oli nk. Pohjoisen liiton hallussa. Pohjoisen liitto taisteli talibaneja vastaa koko heidän edellisen vallassaoloajan. Pohjoinen liitto edusti lähinnä Afganistanin vähemmistökansallisuuksia, kuten tadzikkeja uzbekkeja ja hazaroita, jotka vastustivat pääosin afgaaneista koostuvaa Talibania. Pohjoinen liitto oli wikibedian mukaan toiselta nimeltään 'Yhdistynyt islamilainen rintama Afganistanin pelastamiseksi'. Sen johdossa oli talibanin hallintoa edeltäneen Afganistanin islamilaisen valtion presidentti. Myös USA:n miehityskaudella Afganistania hallittiin islamilaisesti. Eikä esimerkiksi islamista kristillisyyteen kääntyminen ole ollut sallittua talibaanien edellisen valtakauden jälkeenkään. Afganistanissa ei siis pohjimmiltaan ole kysymys mistään lännen ja islamin välisestä sodasta vaan romahtaneesta monikulttuurisesta valtiosta, jossa eri suurvallat ja jihadisti-organisaatiot ovat taistelleet vallasta jo vuosia. Kuten monikulttuurisissa maissa yleensäkkin konfliktin taustalka on myös etnisten ryhmien välisiä jänniteitä, jotka voivat selittää erilaisia tapoja tulkita islamia. Yksi dareja (tadzikkeja) edustava henkilö jonka kanssa puhuimme usein Afganistanin tilanteesta kuvasi afgaaneja (pataaneja) "jotenkin villeiksi" (muistin varainen lainaus) Afgaaneilla lienee iranilaisiin kuuluvia dareja huomattavasti alempi sivistystaso ja se näkyy todennäköisesti jyrkemmässä islamin tulkinnassa. Myös Afganistania miehittäneessä USA:ssa on hieman vastaavanlainen tilanne. Siellä rebuplikaanipuolue, jonka kannattajakunta edustaa lähinnä jenkkejä ja muita valkoisia kansallisuuksia, edustaa uusliberalismin maltillisempaa tulkintaa. Demokraattipuolue on taas vasemmistoliberalismin ja glopalismin fanaattisempi kannattaja, jota lähellä olevat joukkiot ovat osallituneet patsaiden kaatamiseen ja hyökkäysiin kirkkoja vastaa. Demokraattien kannattajat koostuvat pääosin vähemmän sivistyneistä kansallisuuksista. Tietysti poikeuksia on puolin ja toisin niin sivistystasossa kuin puoluekannassakin. Vaikka monikulttuuristen yhteiskuntien konflikteissa saattaakin olla paperilla kyse esim. islamin tai uusliberalismin tulkinta eroista näyttää kiistan osapuolet jakautuvan yleensä merkittävältä osalta etnisen taustan mukaan. Monet ovat hieman naivisti ihmetelleen miten USA ei onnistunut kukistamaan talibaneja ja miksi afgaanit eivät puolusta kotimaataan talibanilta. Monet historian esimerkit osoittavat että suurvalta-armeijankin on erittäin vaikea lyödä motivoitunutta sissiarmeijaan jolla on merkittävän väestönosan tuki toiminta-alueella huollon varmistamiseksi. (esim. Vietnam 1970-luvulla, Thsetsenia 1990-luvulla ja Saksa noin vuosina 100- 300 jaa.) Sekin ettei Taliban kohdannut juuri vastarintaa Yhdysvaltojen vetäydyttyä kertoo ettei kovin moni kokenut miehitysajan hallitsijoita puolustamisen arvoiseksi. Hieman samoinhan kävi Irakissa kun Yhdysvaltojen miehityshallinnon kouluttama armeija vetäytyi reippaasti alivoimaisen Isiksen tieltä. Monet melko maallisen Saddamin armeijan upseeritkin liittyivät Isikseen. Vaikka jihadismi on pohjimmiltaan glopalistinen ideologia USA:n aloittamien sotien takia se onnistui hyödyntämään afgaanien ja Irakilaisten halua puolustaa kotimaataan. Mikä on tarinan opetus? Opetuksia on kolme. 1. Demokratiaa ei voi viedä sotilaallisesti, koska toimiva demokratia edellyttää etnisesti ja kulttuurisesti melko yhtenäistä ja sivistykseltään kohtuullisen korkealla tasolla olevaa maata. 2. Afganistanista saattaa tulla lähikuukausina valtava määrä pakolaisia. Rajoja ei kannattaisi pitää auki. Talibaniakin pakenevat henkilöt saattavat olla toisen suuntauksen islamisteja. (Ja massamaahanmuutossa valtavasti muitakin ongelmia.) 3. Ei kannata aliarvioida motivoituneen armeijan kykyä pistää isojakaan armeijoita vastaan sissitaktiikan ja paikallisen väestön tuen avulla. Myös Suomen puolustustrategiassa tilanne on syytä huomioida.