Kasvimaantiede ja kukkia Savonlinnan niityiltä

Monesti kuulee väitettävän, että Suomi olisi kasvistoltaan melkein kokonaan samanlaista metsää. Kun on oppinut tunnistamaan kotimaisia kasveja ja retkeilee eripuolilla maatamme huomaa, että hienovataisia eroja huomaa vaikka kuinka. Perämeren rannoilla kasvaa rantavehnää ja suojayrtti. Puusto näyttää matalammalta kuin etelässä ja rantametsien kenttäkerroksissa kasvaa laajoja ruohokanukka mattoja. Kun muutin Oulusta takaisin Jyväskylän seudulle Jyväskylä tuntui rehevältä. Itään ja etelään päin katsoessa Jyväskylä vaikuttaa kuitenkin karulta. Rantavehnää näkee joskus ilmeisesti suolattujen teiden pientareiden vieressä. Muutoin merenrantakasveja ei tietty luonnonvaraisina tai karkulaisia juuri näe. Vaativammat niittylajit silloin harvoin kun niihin törmää ovat usein tarkoituksella kylvettyjä. Myös Päijänteen pohjukan karut keidassuot vaikuttavat niukkalajisilta niin pohjoisen aapasoihin kuin Etelä-Karjalan lettoihin verrattuna. Jo Jämsän seutu vaikutti huomattavasti Laukaata ja Jyväskylää rehevämmältä, kun opiskelin siellä aikoinani puutarhuriksi. Savonlinnan seutu jää hieman rehevän Etelä-Karjalan lehtokeskuksen länsipuolelle, eikä siellä ole merta. Äkkiseltään Savonlinnaa voisi kuvitella kasvistoltaan Jyväskylän kaltaiseksi. Ilmeisesti kuitenkin kalkkivaikutus ja ehkä myös hieman mantereisempi ilmasto tekee siitä Jyväskylää kasvistollisesti monipuolisemman oloisen. ( Kaiketi myös lähellä olevasta lehtokeskukseta on nopea levittäytyä Itä-Savoon.) Lisäksi pitkään jatkuneella ja Jyvässeutua intensiivisemmällä viljelyperinteellä lienee oma osuutensa kasvillisuuden monimuotoisuuteen. Toki Jyväskylän naapurikunnasta Laukaaltakin löytyy merkkejä viljelyksistä jo ensimmäiseltä vuosituhannelta, mutta savolaistyyppiset kaskikoivikot ovat Savonlinnassa runsaampia. Savonlinnan seudulta, Itä-Savosta lyötyy mm. isomaksaruohoa ja keltamaksaruoho kohtuullisen yleisenä kallioilta, joita seudulla on paljon. Niityillä kasvaa Ketokaunokkia, jota tuskin löytää luonnonvaraisena Jyväskylästä. Myös kelta-apilaan tuntui löytyvän Itä-Savosta yllättävän helposti. Kuvissa on myös ahdekaunokki, joka ei ole erityisen yleinen Itä-Savossakaan. Sieltä olen muistaakseni kyseisen kuvan kuitenkin ottanut. Toinen vaihtoehto saattaisi olla Etelä-Karjala, jossa ahdekaunokki näyttäisi olevan hieman yleisempi. Kuvassa olevan ketokäenmintun löysin maantien reunalta nousevasta rinteestä löytyneestä rinneniitystä. Ketokäenminttu on myös harvinainen Jyväskylän seudulla. Yksi kasviatlasruutu näyttäisi seudulle kuitenkin osuvan. Itä-Savossa ketokäenminttuakin on Jyväskylän seutua enemmän. Lehtomaitikka lienee kuvattu Etelä-Karjalan Siikalahdelta. Vaikka Itä-Savo onkin rehevää ei siellä kuitenkaan juuri ole monia Etelärannikon kasveja. Esimerkiksi Pääkaupunki seudulla usein näkyviä pystykiurunkannuksia en Savonlinnastta muista nähneeni. Jos siis haluaa nähdä monipuolisesti maamme kasvilajeja kannattaa retkeillä eri puolilla Suomea. Kuvissa siis: ahdekaunokki (ehytlehtinen vaaleapunainen kaunokki, ketokaunokki vaaleanpunainen kaunokki jolla on hienan pihlajalaiset lehdet, ketokäenminttu pienet vaaleanpunaiset huulimaiset kukat, lehtomaitikka sini-/ violetti ja keltakukkainen, kelta-apila keltakukkainen apila