Arvostelu kirjasta Vuosi herrasmiehenä

"Kaikki luonnonvastaisuus on rappiota"

 Niezche 

 Länsimainen ihminen on ollut itsensä kanssa hukassa jo pitkään. Itse syytän siitä maallistumista. Monenmoiset gurut ja elämäntapavalmentajat ovat tarjonneet ihmisille omia ratkaisujaan hyvän elämän tavoitteluun. Yksi eikä varmasti huonoin ratkaisu elämän suunnan löytämiseen on alkaa herrasmieheksi. 

 Herrasmiestermin englanninkielinen vastine gentleman tulee ranskan kielen sanasta gentilhomme joka on suoraan suomennettuna suvun mies. Käsite esiintyy ensimmäisen kerran Ranskan kansalliseepoksessa Rolandin laulussa. Rollandin laulu kirjoitettiin 1100-luvulla, siinä herrasmiehellä viitattiin muslimivalloittajia vastaan taisteleviin jaloihin ritareihin. Kuten muslimeilla myös herrasmiehellä oli suvun maine ja kunnia puolustettavanaan. Siksi suvun miehen tuli olla hyväkäytöksinen erityisesti naisia kohtaan. Keskiajan ritari-ihanteita voidaankin pitää herrasmiehen esimuotona. Toki myös roomalaiset ja kreikkalaiset aristokraatit olivat usein myöhempien aikojen herrasmiehien esikuvia. 

 Konstig harjoittelee kirjassaan Vuosi herrasmiehenä taitoja, joita klassisen 1800-luvun herrasmiehen oletetiin hallitsevan. Kirjassa kerrotaan etiketin ja käytöstapojen opettelusta, gruppyn pelaamisesta, tanssimisesta, ratsastustunneista, miekkailusta, kasinolla käymisestä ja hyväntekeväisyydestä. Hyväntekeisyysharrastuksen myötä Konstig ajautuu myös kirkkoon jossa hän esiintyy pääsiäsnäytelmässä. Muuten entisajan Euroopan herrasmiehille olellinen kristillinen usko ohitetaan satunnaisilla maininnoilla. Konstig kertoo olleensa nuorempana ateisi ja suhtautuvansa nykyisin uskontoon positiivisemmin. 

 Konstig on ollut nuorempana kapinallinen punkkari. Kirjan kuluessa hän koittaa herrasmieheksi opetellessaan käyttäytyä miellytävästi muita kohtaan ja mukautua yhteisiin käytöstapoihin. Nuoruuden kapinallisuuden hän näkee kirjassaan omana keakenkasvuisuutenaan. Toisaalta Konstig toteaa itsekin ainakin kirjaan liittyvissä myöhemmissä haastatteluissaan, että nykyajalle vieras herramiehen roolikin voidaan nähdä jonkinlaisena kapinallisuutena yhteiskunnassa, jossa näennäisestä kapinallisuudesta on tullut normi. 

 Itse näen herrasmiehen ihanteessa ja vanhassa eurooppalaisessa sivistyksessä paljon hyvää ja ole kiitollinen isoäidilleni, joka yritti kasvattaa minua siihen sisälle. Isoäitini opetti minulle käytöstapoja, käytti teattereissa ja kertoi antiikin Kreikasta jne. 

 Kuitenkin edellisellä teatterikäynnilläni näin näytelmän, jonka mieleen painuvin kohtaus oli vittumonologi. Alaston kylpyammeessa seisova naisnäyttelijä puhui sukuelimistään muistini mukaan useita minuutteja. Amisporukan teinipojista esitys oli kiinnostava, näyttelijättärestä itsestään luultavasti vallankumouksellinen. Minusta se oli taas vaivaannuttava. Kokemuksesta on kohta 20-vuotta enkä ole mennyt sen jälkeen enää teatteriin. Sama rappiokehitys on kohdannut monia muitakin elämän osa-alueita, joita on joskus pidetty korkeakulttuurina. Nykykirjallisuudesta suuri osa on pelkkää roskaa samoin kuvataiteesta. Välillä minusta tuntuu että luku- ja kirjoitustaidon opettaminen kaikille oli virhe. 

 Kirkot joita kristityt herrasmiesritarit joskus puolustivat muslimivalloittajilta joutuvat nykyisin paitsi muslimien myös useiden muiden vähemmistöjen jalkoihin. Kirkkoja johtavat pappit lähinnä nyökytellevät tuhoisalle kehityskululle. 

 Herääkin kysymys voiko nykyisin ylipäätään olla herrasmies ja oliko herrasmiesihanteessa alunperinkin jotain väärää, koska siinä puolustetut arvot ja instituutuot ovat rappeutuneet irvikuviksi ensisestään? Johtaako herrasmiesihanteen kehittyminen vääjäämättä vihreätukkaiseen punkkariin jollainen Konstig oli nuorempana ja siitä violettitukkaiseen intersektionaaliseen femisistiin, joka näkee kaikessa länsimaisessa sivistyksessä pelkästään värillisten ihmisten sortoa. 

Konstig korostaa omassa käsityksessään herrasmiesihanteesta luonnon yläpuolelle nousemista. Historiallisen ajan herrasmiehet eivät käsittäneet herrasmiehenä olemista samoin. Yleensä he kaiketi käsittivät nousevansa korkeampaan ihmisluonnolle ominaiseen elämään. Joka tapauksessa sekä Konstig että historiallisen ajan herrasmiehet pyrkivät nousemaan hillityllä käytöksellä eläimen yläpuolelle yhteiskuntakelpoisiksi ja muita ihmisiä huomioon ottaviksi henkilöiksi. 

 Pidimmepä siitä tai emme ihminen on kuitenkin pohhimmiltaan apina ja meissä kaikissa on vielä paljon tuota apinaa jäljellä. Niinpä jos hienokäytöksisten herrasmiesten keskelle pölähtää joukko ihmisiä joiden kulttuuri ja uskonto ovat hioutuneet selviämään kovassa evoluutiopaineessa samoilla periaatteilla kuin millä tahansa eläimellä jää herrasmies helposti jalkoihin. Niin on käynyt. Tietäjät tietää mistä kirjoitan ja ne jotka eivät tiedä tuskin uskoisivat vaikka vääntäisinkin asian ratakiskosta.

 Sivistynyt herrasmies palvelee yhteiskuntaa, mutta jos yhteiskunta palvelee puolestaan herrasmiestä vihaavia herroja näyttää herrasmiehen ihanne järjettömältä. Kuitenkin herrasmiesmäisyys on osa kulttuurista perintöämme ja siinä on paljon hyvää ja säylyttämisen arvoista. Meidän ei silti tule pyrkiä tukahduttamaan olemuksemme eläimellistä puolta vaan kultivoida sisäistä apinaamme korkeakulttuurin ihanteiden avulla enemmän lähimmäisiä huomioon ottavaksi ja perinteitä kunniottavaksi. Siten voimme voimme elää parempaa ja merkityksellisempää elämää jäämättä kuitenkaan muiden jalkoihin.